Runoja & pätkiä

Hei! Kommenteissa kysyttiin runosivun perään ja Tacon kanssa mietittiin, että sellaisen voisi tehdä! Kuitenkin runoja ei olisi tarpeeksi yhteen omaan sivuun, joten päätettiin yhdistää runot ja juonettomat pätkät yhdeksi sivuksi. (Taco pitää runojen kirjoittamisesta, mutta NEKKU ei niin runoile.) ✨

Jos sinulla on jotain muita ideoita/toiveita meidän blogiin liittyen, laita ihmeessä vieraskirjaan tai lukijasivulle. Kaikki ideat, jotka ovat asiallisia, ovat tervetulleita. Emme välttämättä ota kaikkia ideoita vastaan, mutta se ei tarkoita, että se olisi huono. Kiitos, tästä ideasta ja hyviä lukuhetkiä! 🫧 🖤

Vastakaiku

Huudan.
Kukaan ei vastaa.
Ääni särähtää, osuu seinämään.

Se kaikuu, 
kaikuu, 
kaikuu.

Mutta kukaan ei kuule, 
kuule, 
kuule.

Huudan lujempaa,
mutta vain kaiku vastaa.

– Taco

Kotikatu

Kävelen jonkun kotikatua.

En kuitenkaan omaani.

Vaikka toivoisinkin.

Katu kulki suoraan eteenpäin.

Kävelin sen sileää vaaleaa asfalttia pitkin.

Puiden lehvien välistä tielle muodostui pieniä kauniita aurinkoläikkiä.

Tie olikin melkein kokonaan puiden reunustama.

Kauniiden, upeiden lehtipuiden.

Symmetrisessä järjestyksessä puiden väleissä oli myös isoja, kirkkaanvärisiä, puisia omakotitaloja.

Ja niiden isot pihat, puutarhoineen, pihakeinuineen ja sadettimineen.

En tiennyt kuka tai ketkä tällä kadulla asuvat, mutta mieleeni tulivat vain rikkaat, iloiset, elämäänsä tyytyväiset ihmiset.

Tämä oli heidän kotikatunsa, mutta se ei koskaan voisi olla minun.

– NEKKU

Varjojen vanki

Kukaan muu ei huomannut sitä.

Tummuneita silmiä, punertavaa viirua kaulassa, arpia sormissa. Haurasta ilmettä, jonka pienikin moite olisi särkenyt. Kun hän tuli ulkoa ja sulki ilmeettömänä oven, liimasi kasvoilleen jokapäiväisen pienen hymyn. Muut nyökkäilivät hyväksyvästi hänen kävellessä ohi, osa totesi ulkoilman tekevän hyvää rankan vuoden jälkeen. 

Mutta ei se hyvää tehnyt. 

Muut olivat kuin sokeita sille, kuinka hän kiipesi portaita ylös, kuin se olisi ollut pitkä matka. Kuinka hän sävähti pienesti joka askeleella, kuin terävä neula olisi painunut hänen jalkaansa joka kerta sen osuessa puiseen lattiaan. Sama toistui joka ilta. 

Tiedän, että hän oli kokenut kovia, mutta näin ihan itse, kuinka hän kaiveli keittiön laatikoita, kuin löytääkseen avaimet. Ei hän avaimia etsinyt. Kuinka välioven takana tippui jokin lattialle joskus hänen tullessaan sisälle. Kuinka varjot hänen ympärillä tummenivat, ja epävarmuuden verkko kietoutui ympärilleni katsellessani häntä. 

Tiesin, miksi hän vilkuili ympärilleen huoneensa ovella, vaikka tiesi, ettei kukaan katsoisi.

Mutta minä katsoin, ja näin, kuinka surun huntuun kiedottu siskoni otti viimeisen askeleen kohti pimeyttä.

– Taco

Pois painajaisesta

Kännykkä rysähtää lattialle ja sen näyttö rikkoutuu entisestään. Tuntuu sille, kuin säröt ujuttautuisivat ajatuksiinikin. Halkaisevat kaiken, ja jättävät jäljelle palasia, joihin joku kuitenkin viiltää sormensa. 

Huojun sohvalle ja kaivan sen alta puolityhjän olutpullon. Se on ainoa asia, joka pitää minut hengissä. Ja myös varmaan ainoa ravinto, jota saan alas kurkustani kakomatta kaikkea ulos minuutin kuluttua. Uskokaa pois, olen kokeillut. Valmisnuudelit eivät pysyneet sisällä edes paria sekuntia.

Ajatukseni vierivät toistensa ohi sumeina ja epätarkkoina, kuin kuvat, joihin kuvaaja ei ole jaksanut tarkentaa. Näkökenttäni huojuu vaarallisesti, mutta yritän laahustaa keittiöön. Huuhtelen oluen maun suustani, mutta sen korvaa veren maku. Päässäni kohisee. 

Lopulta vaivun tyydyttävään, loputtomaan uneen.

Pois tästä maailmasta. Pois painajaisesta.

– Taco

Hirviöitä

Sanoit joskus mulle, että hirviöitä ei elä ihmisten sänkyjen alla vaan ihmisten pään sisällä. Olin pieni enkä uskonut. Pyysin sua silti kurkkaamaan mun sängyn alle – hirviöiden varalta – ennen kuin menin nukkumaan.

Nyt, kun sä oot poissa, tajuan, mitä tarkoitat. Ne hirviöt – joita pienenä pelkäsin piilevän sänkyni alla – ovat kaikki mun päässä. Ne puhuu, kun oon kaikista epävarmimmillani. Ne puhuu, kun oon heikko. Ne manipuloi mun päätöksiä ja mielikuvaa itsestäni. Ne ei syö mun käsiä ja raavi mun naamaa yöllä, kun nukun vaan ne hajottaa mun päätä yhä enemmän ja enemmän säröille.

Sanoit, että on tärkeää olla kuuntelematta mielensä hirviöitä. Sanoit, että vain mulla on väliä. Nyt, kun sä oot poissa, musta tuntuu, että oon hukassa. Mun mielen hirviöt on mun ainoaa seuraa. Ne tuntuvat vain niin turvallisilta. Ne kertovat totuuksia. Ne tietävät paremmin. Halusit, etten usko niitä, mutta kuinka voisin olla uskomatta? Varsinkaan nyt, kun sä oot poissa.

En ole ikinä uskaltanut katsoa sänkyni alle. Mutta nyt olen valmis sen tekemään, kun tiedän, että ainoat oikeat hirviöt lymyilevät mun pään sisällä. Ehkä jonakin päivänä olisin valmis kohtaamaan nekin.

Oothan aina mun turvana, jos alkaa pelottaa liikaa?

– NEKKU

Se tyttö

Se tyttö. Niin täydellinen, suosittu, ihastuttava.

Oikeasti tosin, ilkeä, manipuloiva, pinnallinen.

Pinnan alla kuitenkin se tyttö, jota kaikki ihailivat, mutta joka oli niin epävarma.

Se tyttö, jonka ystäviä kaikki halusivat olla, mutta jolla ei ollut yhtään oikeita ystäviä.

Se tyttö, jonka elämä vaikutti täydelliseltä, oli vain musertunut sisältäpäin.

– NEKKU

Säröt sisälläni

Mä pääsin sairaalasta pois
hymyilin, otin vastaan suklaarasiat. Sanoin, että kaikki on hyvin
että asiat muuttuvat. 

Mutta ne ei näe sitä
kuinka hauras oon
menossa hiljalleen rikki. 

Kuin hidastettu, mustavalkoinen filmi,

jossa malja tippuu lattialle,

ja särkyy 

tuhansiksi paloiksi. 

Ne näkee vain sen, mitä oon päältä: Hymyn, palautumisen, terveet kasvot.
Ne ei nää, että elämä sattuu muhun. Jokainen askel, jokainen sana.
Ne ei tiedä, että mua ei voi korjata sisältä. 

Sillä mä tunnen yhä säröt sisälläni.

– Taco

Lunta sataa

Lunta sataa.

Ilmassa tuoksuu
rakkaus

keveät askeleet
kantavat
hangella

kaulahuivi kutittaa
pitää lämpimänä
pakkasaamussa

aurinko paistaa
lumi kimmeltää
lähes
täydellistä.

lunta sataa.

Ei kuulu naurua
hiljaisuudessa

suru jäädyttää
kyyneleet

hengitys höyryää
höyry nousee
taivaalle

vain minä jään.

– Taco

Kolme nimetöntä tekstiä

Varjot ikkunan takana tummuvat
sillä just nyt
sä loistat
ja mua
häikäsee.
Sä oot aurinko
ja eiks se oo
elämän edellytys?

//

”Ei hitto”
sä sanoit.
Et ehtinyt muuta, sillä silloin
meidän maailma
katosi

//

Kaipa hän vain unohti
kai
ehkä
ei välttämättä

no,
mistä mä sen tietäisin…?

– Taco